Ensimmäinen viikko takana
Hellurei!
Tiistaina mentiin jälleen molemmat töihin klo 9. Lounaaksi
valmistettiin kasvissosekeittoa, kinkkukiusausta ja porsaan ulkofileetä
pippurikastikkeessa. Päivä oli melko hiljainen, mutta meillä oli silti
tekemistä, kun me hoidettiin pääasiassa kahdestaan annosten nosto ja kassa,
sekä seuraavan päivän esivalmistelut. Saatiin muistin virkistykseksi leikata
kokonaisia broilereita (kynittyjä siis). Myös lihapullia tehtiin seuraavaa
päivää varten. Työpäivä oli jälleen ihan helppo ja mukava. Työpäivän jälkeen
mentiin ottamaan aurinkoa, mutta eipä se enää kauaa meille paistanut. Kahlattiin
vedessä rantaviivaa pitkin, sillä viileä vesi tuntui niin hyvältä jalkoihin,
kun oli ollut kuumassa keittiössä kahdeksan tuntia. Poikettiin myös superhyville
jätskeille ja sen jälkeen kotiin syömään tunnelmallisesti parvekkeelle
kynttilänvaloon.
Tänään eli keskiviikkona mulla oli vapaapäivä ja Sanna meni
kympiksi töihin. Aika pian aamupalan jälkeen hilasin perseeni auringon alle,
koska mitäs muutakaan mä vapaapäivänä tekisin, kun mittari näyttää 29 astetta.
Viime auringonotosta saatu punotus hävisi nopeasti, mutta päätin silti tällä kertaa
rasvata itteni kunnolla:D Kävin välillä myös kaupungilla kävelemässä ja kaupassa,
mutta pian meninkin jo uudestaan rannalle. Kuuden maissa menin Nuriasoliin
kehittelemään Sannan kanssa yhtä työtehtävää, josta kerrotaan sitten myöhemmin
lisää, kuvan kera:D Kahdeksan maissa lähdettiin kämpälle. Istutaan tässä
parvekkeella ja vieläki on 22 astetta lämmintä vaikka kello on jo puoli 11.
Ja täs viä kuva meidän lauantain "huutavista orgasmeista". Ei ollu ihan niin hyvää miltä näytti, sillä vodkaa tais olla yli puolet:D |
- Janika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti