Saapuminen Espanjaan ja ensimmäiset päivät Fuengirolassa.
Eli me saavuttiin Malagan lentokentälle, joskus vähän ennen
kymmentä paikallista aikaa torstaina. Lento lähti pikkasen myöhässä ja kesti
vähän ilmoitettua kauemmin. Matkalla oli jonkin verran ilmakuoppia, mutta muuten
lento sujui oikein mukavasti. Norwegianilla oli tarjota matkustajilleen
ilmainen wifi, joten puhelinta tuli selailtua suurin osa ajasta.
Lentokentälle
saavuttua me saatiin matkalaukut ensimmäisten laukkujen joukossa, sen kauempaa
odottamatta. Sen jälkeen lähdimme etsimään juna-asemaa ja pienten harhailujen
jälkeen, se löytyi yllättävänkin helposti. Junamatka kesti noin 20 minuuttia ja sitten olimmekin
perillä Fuengirolassa.
Soitimme taksin hakemaan meidät Los Bolichesin
juna-asemalta, mutta puolen tunnin päästäkään ei taksia alkanut kuulua.
Kyllästyimme odotteluun ja lähdimme suunnistamaan ulkomuistista ja puhelimessa
saatujen ohjeiden mukaisesti meidän kämpälle painavien matkalaukkujen kanssa.
Löysimme
perille yllättävän hyvin ja topakka vuokrafirman täti esitteli meille meidän
asunnon. Laukkujen purkamisen jälkeen, lähdimme tutustumaan meidän
harjoittelupaikkaan. Meidän kämpältä Nuriasoliin ei ole kuin puolen kilometrin
matka, joten matka taittuu mukavasti kävellen. Meidän tutustutettiin
työympäristöön ja muihin työntekijöihin. Ensivaikutelma oli erittäin hyvä. Työporukka
koostui niin suomalaisista kuin espanjalaisista ja kielinä puhuttiin espanjaa,
suomea ja englantia.
fiilistelykuva :D |
Illalla
lähdimme ruokakauppaan ja ostamaan pullovettä ynnä muuta päivittäistä tavaraa.
Kävimme pienessä marketissa ja saimme hommattua kaiken siihen hätään
tarvittavat tavarat. Silloin ei voimat riittäneet lähtiä etsimään mitään suurempaa kauppaa. Väsy alkoi painaa ja menimmekin jo ajoissa nukkumaan, matkustus oli
uuvuttanut meidät molemmat.
Perjantaina
menimme töihin yhdeltä ja vielä ei varsinaisiin töihin ryhdytty. Tutustuimme
lisää paikkoihin, laitteisiin ja tiloihin. Kävimme myös kaupassa ostamassa
raaka-aineita maanantain lounasta varten. Kotiin saavuttua kävimme
ruokakaupassa Mercadonassa ja ostimme aivan onnessa kaikkia erilaisia tuoreita
hedelmiä, koska valikoimat oli tosi laajat ja hedelmät, mitä me ostettiin oli tosi hyviä! Päivän ruoaksi teimme valkoviinissä haudutettua merluzaa ja siihen
rinnalle salaattia ja kasviksia.
Loppupäviävstä tutustuimme myös hieman kaupunkiin ja
hoitelimme asioita, kuten esimerkiksi hommasimme espanjalaiset
puhelinliittymät, että nettiä voi käyttää missä haluaa.
valkoviinissä haudutettua merluzaa |
Lauantaina meillä oli vapaa päivä ja sen aloitimme oikein kunnon brunssilla. Syömisen jälkeen jatkettiin vapaapäivän viettoa menemällä rannalle. Aurinkorasvaa levitettiin helpoiten palaville alueille ja ei muuta kun aurinkoa ottamaan. Lopuksi kävimme pulahtamassa meressä ja vesi oli tosi lämmintä. Pienen broilerisalaatti-välitankkauksen jälkeen kämpällä, jatkettiin matkaa ostoskeskus Miramariin.
brunssi |
rannalle matkaa n.20 m:) |
Shoppaillessa huomasimme, että molempien selät oli palanut, ja iho loisti kirkkaanpunaisena. Ei muuta kuin hakemaan after sunia ja lotraamaan sitä selkään litra tolkulla. Shoppailujen jälkeen palasimme takaisin kämpälle ja lähdimme vielä tutkimaan ”kotikatuamme” rantakatua, mitä liikkeitä ja ravintoloita sieltä löytyykään. Melkein kaikki ravintolat olivat jo menneet kiinni, vaikka kello ei ollut vielä puolessa yössäkään ja kyseessä siis lauantaiyö. Mc Donald´s pelasti meidän illan ja sieltä kävimme suureen nälkäämme hakemassa meille pientä purtavaa. Kassalla myyjä kysyi puhummeko englantia ja kyllä vastauksen jälkeen hän ohjasi meidän tilaamaan ruoat kosketusnäytöltä. Ehkä vähän saattoi tulla syrjitty olo!:D Mutta vatsat saatiin täyteen, jonka jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan.
Sunnuntaina eli tänään ollaan oltu töissä, käyty vähän harhailemassa kaupungilla ja loppuilta ollaan otettu rennosti kämpällä. Seuraavaan kirjoituskertaan!
-Sanna
joku oli tiputtanu meille kukan parvekkeen kaiteelle |
Kuutamo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti