Viidettä viikkoa jo viedään..
Maanantaina olimme töissä Janikan kanssa molemmat yhdeksästä
viiteen. Aluksi päivä vaikutti kovin hiljaiselta. Ehdimme tehdä tiistain
esivalmistelut jo hyvälle mallille ennen kuin lounas alkoi. Mutta joskus kahden aikaan päivällä
huomasimme, että lounasruokailijoita oli yllättävän paljon. Keittona oli
lohikeitto, joka on todella suosittu ruoka. Keitto alkoi olla vähissä, joten
aloimme tehdä sitä nopeasti lisää. Teimme sitä niin paljon, että meiltä loppui
kylmiöstä perunat. Muutamille asiakkaille emme pystyneet keittoa tarjota, koska
perunoita lähdettiin hakemaan kaupasta, eikä keittoa pystynyt taikomaan mistään
lisää. Maanantai taisi siis olla ennätys päivä lounaan asiakasmäärältään.
Käytimme lähes kokonaan tiistaille esivalmistelut perunat sekä muut ruoat ja
päivän lopuksi jouduimme tehdä esivalmistelut uudelleen. Päivä hurahti todella
nopeasti ja niin vaan huomasimmekin, että olisi kotiin lähdön aika.
Janika pilkkomassa perunaa |
Töiden jälkeen kävimme ruokakaupassa ostamassa vähän jotain
täydennystä jääkaappiin. Siihen vaan ei meinaa tottua, että isot ruokakaupat
ovat sunnuntaisin kiinni. Suomessa on jo tottunut niin hyvälle, että aina
voi käydä ruokakaupassa, eikä kaupat ole juuri koskaan kiinni.
Ostettavaa oli
paljon ja sunnuntaina olisi ollut jo ihan kiva kauppaan päästä.
Maanantaina saimme yhden asukkaan lisää meidän kämppään,
sillä Kristan mies saapui viikoksi lomalle katsomaan Kristaa.
Maisemat partsilta iltateetä juodessa |
Maanantaisen iltalenkin maisemia |
Tiistaina oli maanantaita hiljaisempi päivä lounaan kannalta. Illalla meillä
oli yksityistilaisuus, syntymäpäivät, minne valmistimme asiakkaan toiveiden
mukaisesti ruokaa. Työpäivä venyi iltaan asti ja työtunteja kertyi runsaasti.
Tiistaina kotiin päästyämme yritimme tehdä myös koulutehtäviä, mutta siitä ei
tullut oikein mitään, koska pystyimme aloittamaan koulutehtävien teon vasta
myöhään illalla ja molemmat olivat ihan poikki. Ehkä sitten joskus, kun meillä
on vapaata pystymme panostamaan niihin paremmin. Tieto tekemättömistä
koulutehtävistä vaan on mielessä kokoajan.
Keskiviikkona meillä molemmilla oli Janikan kanssa yhteinen
vapaapäivä. Työvuorolistoja tehdessä toivoimme päivää vapaaksi, kun tiesimme kaverimme saapuvan silloin Fuengirolaan. Jenna oli
lomalla Malagassa ja saapui katsomaan meitä tänne Fugeen. Aluksi kävimme tyttöjen kanssa syömässä lounasruokaa ravintolassa nimeltä Restaurante Vegetariano, Vegetalia. Ruoka oli todella maittavaa. Itse en yleensä ole pelkän
kasvisruoan ystävä, kaipaan aina jotain lihaa tai kalaa, mutta tämä ravintola
ylitti kaikki odotukset. Vaihtoehtoina oli soijalihapullat, sienipasta ja
peruna-kasvislaatikko. Lounas sisältää monipuolisen salaattipöydän ja leivät.
Aikaisemmissa teksteissä mainitut suomalaiset tutut suosittelivat tätä
ravintolaa minulle. Ja ravintola todella kannatti käydä testaamassa.
Ruokailun jälkeen menimme rannalle ottamaan aurinkoa.
Rannalla oli myös Jennan muu matkaseurue ja Krista miehensä kanssa. Päivä oli
erittäin lämmin ja olimme kaikki nauttimassa kauniista rantasäästä. Illalla
menimme vielä Janikan kanssa esittelemään Jennalle ja hänen muulle
matkaseuruelleen Nuriasolin. Sen jälkeen vielä kiertelimme hieman kaupunkia ja
esittelimme Jennalle paikkoja, jonka jälkeen Je nna lähti takaisin Malagaan. Ja me Janikan kanssa menimme nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan työpäivään.
<3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti